keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Viherrakennusta

Viime viikonloppuna olimme talkoissa, jossa aloiteltiin pienehkön kaupunkipihan muutosta. Olin suunnitellut kesän aikana uutta ilmettä pihalle ja nyt oli jännä nähdä kuinka muutos nytkähti liikkeelle. Pihalla on tarkoitus tehdä yksi kohde kerrallaan uusiksi, joten urakasta ei tule liian isoa. Tänä syksynä aloitettiin rinteestä, joka rajoittuu naapuritalon seinään. Rinne on aiemmin ollut pelkällä nurmella, jonka hoito on ollut hyvin hankalaa. 



Rinteestä kuorittiin nurmi pois ja kasvualustaan lisättiin uutta multaa ja syyslannoitetta.

Rinteeseen istutettiin ikivihreitä kasveja, tuiviota, kääpiövuorimäntyä, pallotuija ja kartiomarjakuusta. Rinteessä tököttävät kepit markkeeraa atsaleoiden istutuspaikkoja. Atsaleoja ei tähän hätään löytynyt mieleisiä, joten ne laitetaan paikalleen vasta keväällä.

Reunoille laitettiin kuunliljoja, osa ostettuja, osa jaettiin vanhoista kasvustoista. Muurin reunaan istutettiin pikkutalviota. Maa katettiin kuorikatteella perennojen alustoja lukuunottamatta.

maanantai 13. elokuuta 2012

Mehiläishoitajana

Olen kesän mittaan päässyt tutustumaan pariin otteeseen mehiläisten hoitoon. Eilen olin mukana keräämässä hunajaa. Ekassa pesässä mehiläiset oli ihan rauhallisia, mutta toisessa oli hiukan kiukkuisempia tapauksia. Ilman pistoksia kuitenkin selvittiin. Mehiläisten hoito on hyvin monisäikeistä ja siinä on paljon eri työvaiheita, jotka tehdään tietyllä tavalla.

Valmiita kakkuja poistetaan pesästä

Kakusta kuoritaan ensin vahakerros pois, jonka jälkeen siitä lingotaan hunaja irti. Hunaja siivilöidään, kuoritaan, vaivataan ja vasta sitten tölkitetään.

On ne mehiläiset vaan eteviä. En esimerkiksi aiemmin tiennytkään, että mehiläiset uransa alkutaipaleella ovat ensin sisähommissa mm. pesän rakennuksessa, jonka jälkeen ne ylennetään keruupuuhiin.

Kävimme viikonloppuna myös paikallisella marjatilalla poimimassa vadelmaa ja pensasmustikoita, joita tilalla viljeltiin kahta lajiketta. Pensasmustikka onkin ehkä suosikkimarjani. Sitä ei voi verrata metsämustikkaan, eiväthän ne ole edes samaa lajia. Minulle ne ovat kuin karkkia ja niihin tulee himo. Pakko käydä vielä tällä viikolla poimimassa lisää. Poiminta on helppoa, sillä pensaat aivan notkuvat marjaa.

´North Blue´, peukalonpään kokoiset marjat. Hieman hapahko, mutta hyvä maku.



´North Country´, pienemmät marjat kuin edellisessä. Tosi makeita.

 

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Ensisatoa

Muutama päivä sitten palstalta sai jo hieman korjata satoa. Mangoldia, pinaattia, pieniä sipuleita ja salaattia, tänään hain mukaani kesäkurpitsan.Toivo ei ole ihan menetetty, vaikka sadosta ei voi odottaa suuren suurta. Osan salaatista oli syönyt jänis, mutta suurin ongelma on ollut laiskat kitkijät. Kesän aikana palstaa on lannoitettu kertaalleen kananpaskalla ja välillä on heitetty kasvien niskaan nokkos- ja rohtoraunioyrttikäytettä. Pavut ainakin ovat niistä tykänneet.






Viime viikonloppuna käväisimme Porvoossa. Sieltä pari kuvaa lopuksi.







maanantai 9. heinäkuuta 2012

Palstakuulumisia

Viljelypalstalla rehottaa villisti rikkaruohot, kun aikonnaan ei ole tullut kitkettyä. Tarpeeksi kun vitkuttelee kitkemisen kanssa, saa huomata kuinka vaikean hommasta saakaan, kun penkit tuntuvat olevan yhtä juurimattoa. Tiedän, hommaan olisi pitänyt ryhtyä paljon aiemmin, mutta aina työpäivän jälkeen ei jaksa etc. Kinkentäoperaatio alkaa kuitenkin nyt olla loppusuoralla ja penkkeihin on levitelty ruohokatetta hillitsemään hiukan uutta rikkisinvaasiota.

Perkauksen edetessä palstalla on paljastunut muutama totaalinen epäonnistuminen, esim. rucolan taimia emme ehtineet koskaan nähdä, sillä kirpat vetivät kaiken naamaansa. Mustard seeds- salaattisekoitukselle ja kyssäkaaleille kävi niin ikään samasta syystä ohraisesti. Lehtikaalin taimetkin katosivat mystisesti. Basilikakylvökset epäonnistuivat täysin, mutta onneksi osan olin esikasvattanut ja ne näyttävät lähteneen kasvuun ihan kivasti. Pari penkkiä täytyy siis vielä kääntää ympäri ja kylvää uudelleen. Salaatti ja retisiit ehtivät vielä, toivottavasti pinaattikin.

Onneksi kasvimaan ulkopuolella näyttää paremmalta. Lopuksi pari kuvaa äiteen plantaasilta.

Akileija ´Nora Barlow´ on mielestäni kauneimpia akileijoja. Tämä yksilö istutettiin viime kesänä harjoittelupaikastani saaduista jäännöseristä.




Ritarinkannus on venynyt parimetriseksi.




Kiinanpionilajike lienee `Felix Crousse´


Edellistä vielä ihanampi on juhannuksena kukkinut ´Red Charm´. Felix siis on hiukan myöhäisempi.



Äidin pieni niittyhanke on tuottanut tulosta. Pihanurmen ja vanhan pellon välistä kaistaletta on käännetty, niitetty ja köyhdytetty. Maahan huiskittu itse kerättyjä niittysiemeniä, päivänkakkaraa, puna- ailakkia, harakankelloa.

 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Puutarharetkeilyä

Toissa viikolla opiskelijaryhmämme teki parin päivän reissun Kymenlaaksoon. Ensin ohjelmassa oli Mustila Elimäellä, josta suuntasimme Loviisaan. Loviisassa tutustuimme muutamaan kohteeseen, jotka olivat mukana Avoimet puutarhat- tapahtumassa. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului tutustuminen Kotkan puistoihin, joissa emme yhden päivän aikana ehtineet käydä läheskään kaikissa.
Sapokan vesipuiston japanilainen osio
Uudessa Katariinan puistossa oli monia koristeomenapuita, tässä ´Aamurusko´
Karhulaan rakenteilla oleva Jokipuisto, joka avataan yleisölle myöhemmin

Villa Ilenna Loviisassa
Syringa ´Moskovan Kaunotar´ löytyi Loviisassa pariltakin pihalta.

Villa Aaltosen kukkaloistoa



maanantai 28. toukokuuta 2012

Kuvasatoa männä viikolta

Tässä muutama kuva asioista, joiden kanssa olen puuhannut viime viikolla eli koulun viimeiseltä harjoittelujaksolta Ruotsinpyhtäältä.



 












sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Hanging basket

Mielestäni tavalliset valmisamppelit valkoisissa poteissaan ovat aika hanurista. Paljon kivempi on koota sellainen itse mieleisistään kasveista. Otinkin mallia muutamasta Youtube- videosta ja väsäsin oman versioni äitini kuistin koristeeksi. Tehtävään soveltuvia koreja ei vain mistään löydy, joten kävin hakemassa kirpparilta metallirunkoisen lampunvarjostimen, josta kangas revittiin pois. Pohjan voi vuorata kookoskuidulla, säkkikankaalla, muovilla tai sammalella kuten itse tein. Jos käyttää jotain kangasta tai muovia, tehdään vain sivuille istutusreiät. Tarkoitus siis on, että lopputuloksesta tulee muhkea kukkarunsaus. Onnistunko, se jää nähtäväksi.


Reunat vuorataan sammalella. Sivuille istutetaan tasaisin välein kasveja, tässä lobeliaa. Vähän heikosti erottuvat kuvassa.

Istutusta jatketaan kerroksittain, kunnes viimeiset kasvit istutetaan päällimmäisiksi.

Lopputulos aiheutti nauruntyrskähdyksiä, mutta olen vakuttunut, että kuukauden päästä kasvit ovat peittäneet sammaleentursakkeet ja kaikki ihailevat muhkeaa kukkakoria. Heh heh. Harmittava takaisku oli kukkasten loppuminen kesken, arvioin siis tarvittavan kasvimäärän hiukan alakanttiin ja täytteeksi piti käydä repimässä talon takaa hiukan hopeahärkkiä. Korista tuli myös turkasen painava, eikä äitee antanut lupaa ripustaa sitä amppeliksi ( tippuu vettä kaiteelle). Tekele siis päätyikin maitotonkan päälle.


Eilen istutin äitini plantaasille Türin tuliaiset eli kaksi makeakirsikkaa ja japaninlaikkuköynnöksen, joka toivottavasti jonain päivänä tekee minikiivejä!

Kirsikka on tuettu heinäseipäillä, joiden ympärille on helppo virittää syksyllä jänisverkko.
 

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Türi

Eilinen roadtrip puutarhurikollegoideni kanssa suuntautui Viron Türiin, jossa vuosittain järjestetään Lillelaat- kukkamarkkinat. Markkinoilla myyvät taimistot ja kotipuutarhurit niiden kukkien lisäksi paljon mm. hedelmäpuita, marjakasveja, koristepuita ja -pensaita sekä vihannesten ja yrttien taimia. Itse lähdin Türistä hakemaan makeakirsikan taimia, joita tarttui mukaan kaksi, ´Jaama Maguskirs´ja ´Tontu´ kappalehintaan 13 €!. Sorbifolian 2/2011 juttu makeakirsikoista innosti kokeilemaan tätä Suomessa perinteisesti "kiellettyä hedelmää". Juha Solantie kuitenkin suosittaa kokeilemaan ensin mainittua jopa IV- vyöhykkeen parhailla paikoilla ja jälkimmäistä III- vyöhykkeellä, joten odotukset on korkealla! Molemmat ovat kestävimpiä virolaisia makeakirsikkalajikkeita. Sitä Solantie ei artikkelissaan maininnut, että lähes kaikki makeakirsikat tarvitsevat pölyttäjän, mutta onneksi tämäkin asia selvisi Türissä.

Seurueemme auto olikin tupaten täynnä paluumatkalla, kun sinne oli pakattu kolme kirsikkaa, yksi riippajalava, ruusuja, perennoja, yrttejä ym.


Ystäväni taimikassista löytyi tämä ihanasti tuoksuva ruusu, jonka nimi valitettavasti jäi epäselväksi.




Tallinnasssa ehdimme vielä käydä ihanassa Kadriorgin puistossa ennen paluumatkaa.








maanantai 30. huhtikuuta 2012

Viime viikolla räpsin koulun tiluksilta kuvia kevään edistymisestä. Kameraan tallentuikin kuvia etenkin puuvartisten kasvien silmuista. Nyt on viimeiset ajat tutkia kasvien talviversoja ennenkuin vihreys valtaa maiseman. Yleensä ei tule ajatelleeksikaan kuinka erilaisia kasvienkin silmut ovat ja kuinka ne muuttavat muotoaan ja väriään kevään edetessä. Talven aikana tuli erilaisia talviversoja hypisteltyä kymmenittäin tunnistustenttiä varten. Oli siis aika katsoa, miltä ne näyttävät nyt.

Vuorijalavan (Ulmus glabra) nuppimaiset silmut ovat pullahtamaisillaan kukkaan
Sateenvarjojalavan hieno muoto tulee esille lehdettömänä. Kohta kiharaisia oksia ei enää erota lehtimassan alta.
Koreanonnenpensaan (Forsythia ovata) kukkanuput aukeavat ihan justiinsa.
Paskapihlajanakin tunnettu terttuselja (Sambucus racemosa) on ensimmäisiä lehtensä ja kukkansa paljastavia pensaita. Ja mikä väri!
Balkanin hevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) peukalonpään kokoiset silmut ovat tahmeita kuin kärpäspaperi.
Katsuran (Cercidiphyllum japonicum) pienet, punaiset silmut ovat kuin pirunsarvet!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Väriterapiaa

Viime viikko vierähti taas opiskeluiden parissa. Vierailimme eräällä puutarhalla sekä perennataimistolla. Puutarhalla töihimme kuului lähinnä orvokin istutusta. Tutustuimme muiden kasvihuoneidenkin tarjontaan, joista löytyi mm. uusi petunialajike ´Black Satin´ amppeliin istutettuna. Hurjan näköinen, hieno väri, mutta en tiedä onko se kaunis..


Perinteisempääkin tarjontaa löytyi...



Perennataimistolla tutustuimme kylvö-, ruukutus- ja jakohommien lisäksi mm. maksaruohomattoon. Se näyttää hyvältä, vaikka on vasta paljastunut lumen alta. Kätevä suurien alojen kattamiseen, ei ehkä kuitenkaan ihan kotipihaan.


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Lobelian kylvöä

Honkkarista löytyi pari viikkoa sitten tällainen kylvökennosto, johon tänään kylvin pari pussia lobelian siemeniä. Se onkin hiukan hankala kylvettävä, sillä siemenet ovat turkasen pieniä. Helpoiten se käy, kun tyrkkää kostean sormen pussiin ja painaa sormeen tarttuneet siemenet kasvualustan pintaan. Pieniä siemeniä ei tarvitse peittää. Toinen konsti kylvää pienikokoisia siemeniä on sekoittaa siemenet pieneen määrään seulottua hiekkaa maustesirottimeen, jolla siemenet saa levitettyä tasaisesti. Lobeliat on helppo koulia myöhemmin isompaan astiaan, kun koko paakku irrotetaan kennostosta ja istutetaan uudelleen sellaisenaan.




Kokeilussa on kahta riippalobeliaa, toinen pussi on mennyt vanhaksi jo pari vuotta sitten ja toinen on tuoretta tavaraa Virosta. Saa nähdä, millainen itävyys on vanhoilla siemenillä.Toivottavasti nämä nyt pysyvät hengissä kesään asti, sillä taannoin kylvämilleni "kiharaorvokeille" kävi nöpelösti, kun ne pääsivät kuivahtamaan liikaa hetken kituutettuaan. Onneksi meni siihen kokeiluunkin koko pussi siemeniä..

  


Tulevaan pääsiäiseen sopii hyvin kerrottu tulilatva. Vaikka en ole sen paremmin keltaisen kuin tulilatvankaan ystävä, tarttui tämä viehättävä yksilö matkaani kauppareissulla.